" Robert pakotti mut sinä päivänä autoon suunnilleen tukasta kiskomalla. 'Mä en jaksa enää katsoa sun surkeudessa rypemistä ja tota lahoava vampyyri sohvannurkassa -esitystä, me mennään nyt katsomaan hevosia', se oli ilmoittanut. Mä olin siinä kohtaa ystävällisesti todennut sen olevan imbesilli idea, koska me tuijotettiin hevosia muutenkin noin 98% meidän hereilläoloajasta. Vastauksena brittipoika köytti mut turvavyöhön väkivalloin kuin huonomaineisen rikollisen ja kutsui mua uudella, hyvin painokelvottomalla lempinimellä.


Sillä aikaa kun Turvavyökuristaja ja sen mutsi tuijottelivat jotain Lupaavaa Siniveristä Koulukeisaria kentän

laidalla, mä haahuilin sadetakin huppu syvälle päähän vedettynä ympäri vieraan tallin tiluksia. Toivoin mun uuden ankeuttajalookin osoittavan Robertille, että oli ollut vihoviimeistä kiskoa mut mukaan johonkin hevosenostoreissulle. Ainoa asia, josta sain pientä lapsekasta hevoshulluusiloa oli se, että huomasin yhden lätäkköisen tarhan ulkoilijan seurailevan tiiviisti mun kulkureittejä omalla puolellaan aitaa. Kun mä pysähdyin, se pysähtyi. Kun mä lähdin kauemmas, se jäi kuikuilemaan perään. Mä hellyin hetkeksi mun mielenosoituksellisesta emovaiheestani ja pysähdyin kutittelemaan nätin tamman naamaa. Kurjasta säästä huolimatta se höristeli mulle korviaan, ja sen silmät oli jotenkin niin epäluonnollisen ihmismäiset, ettei edes tuntunut että mä puhuin hevoselle.

Tuntia myöhemmin mä autoin ottamaan seurailija-hepan sisään, koska joku oli tulossa koeratsastamaan
sitä. Ison loimen poistuttua mä näin, että tammalla oli nätti, pyöreä runko ja hauska pilkkuväritys. Juuri ennen kuin Robert tuli ilmoittamaan, että oli aika mennä, mä ehdin kuulla seurailija-hepan nimen. Se oli Daisy.

Päivää myöhemmin mulle tuli viesti oudosta numerosta, jossa Daisyn kasvattaja ehdotti mulle tamman
ostamista. Se oli saanut selville, että mä olin Windin ihminen, ja jonkun kohtalon oikun kautta Daisy sattui olemaan Windin siskopuoli. Mä kiitin tarjouksesta, mutta sanoin, että mä en elämäntilanteeltani vaan voinut ostaa hevosta.

Kaksi päivää myöhemmin mä ostin Daisyn. Se oli ihan hullua ja typerää. Mä vietin koko päivän pussailemalla
sitä ja ostelemalla sille lahjaksi vaaleanpunaisia putseja ja heppaleluja.

Kolme päivää myöhemmin mä olin antanut Robertille sen aiheuttamat turvavyömustelmat anteeksi. "


 Daisy



  Nimi:

Wyvern Draft, Daisy

  Omistaja:

Cella
(VRL-08526)

  Sukupuoli:

Tamma

  Kasvattaja:

Heidi N.
(VRL-01725)

  Rotu:

Knabstrup

  Syntynyt:

4.4.2014,
Suomi

  Väri:

Rautias
spotted blanket

  Ikä:

13 v (satunnainen)

  Säkäkorkeus:

157 cm

  Rekisterissä:

VH14-010-0063
#PKK1285

  Painotuslaji:

Koulu, western

  Osaaminen:

Vaativa B
100 cm


 Luonne


Daisy on hyvin rento ja rauhallinen tamma. Sen kanssa kaikki harrastaminen sujuu hyvin ja sillä on myös kilpahevosen sydän. Daisyn voi huoletta jättää vaikka käytävälle vapaaksi yksin, eikä se lähde vaeltelemaan tai karkaa.
Kaikenlaisen hellyyden osoittaminen on parasta palkintoa tammalle, sillä se todellakin rakastaa rapsutuksia, herkkupaloja ja sitä, että sille jutellaan. Daisy on sellainen hevonen, kun hirnuu kuullessaan tuttujen ihmisten askeleet ja se on yleensä aina juoksemassa portille vastaan päästäkseen rapsutettavaksi.
Daisy myös rakastaa lapsia eritoten ja sen kanssa voi ihan perheen pienimmätkin puuhastella vapaasti kaikenlaista, jopa sen jalkojen väliin voi mennä ilman murhetta, että se potkisi tai tekisi mitään muutakaan.

Tamman ratsastaminen käy enemmänkin viihteestä, kuin työstä, sillä tämä puoliautomaatilla käyvä hybridi kone osaa taivuttaa itsensä mahdottomiin muotoihin ratsastajan vaatiessa ja myös puksuttaa kevyesti eteen niin tarvittaessa. Daisyn kanssa ei hikoilla turhia ja se antaa itsestään aina 110%, oli selässä 10-vuotias alkeisratsastaja tai 25-vuotias puoliammattilainen kilparatsastaja.
Koulukentillä loistaa taidoillaan, siltä löytyy hyvä rytmi itsestään ja kokoaa itsensä automaattisesti pelkällä ohjastuntumalla. Kaikkein parhaimmillaan se on vaativimmissa tehtävissä, joissa joutuu keskittymään kovin ja miettimään tarkkaan omaa kehoaan.
Esteille voi myöskin Daisyn kanssa lähteä, sillä ei ole mikään maailman hienoin hyppytekniikka, mutta parhaansa se siinäkin tekee ja koskaan se ei kiellä tai pukittele.

Maastoon Daisy voi lähteä vetohevoseksi, se pysyy kaikissa tilanteissa rauhallisena ja onkin täysin maastovarma heppa.
Eläinlääkärit menevät siinä missä muutkin, kengittäjältä Daisy saa useimmiten paljon kehuja sen hienosta käytöksestä. Lastaus sujuu vaikka yksin, niin ongelmaton tamma on.


© Kasvattaja



 Sukupuu





isä  Snipe Rhett  VIP MVA Fn, KTK-II

 knabstrup, rn spotted blanket, 158 cm


  ii  Yanhoven Randalf

  ie  Rachelefredythe
  iii  Furious Vision
  iie  Yanhoven Akira


  iei  Rachville
  iee  Mona

emä  Wyome Hexen  KRJ-I

  knabstrup, leopard, 159 cm


  ei  Moaring Morris

  ee  Wubbels D'jeanine
  eii  Coen Br
  eie  Purring Mau


  eei  Wubbels Albin
  eee  Wubbels Pauline


Elämää


16.8.2016

Elämä hevosenomistajana oli lähtenyt jokseenkin rullaamaan ja kaikki tuntui hyvältä. Ehkä meillä oli Daisyn kanssa menossa meidän kavioliiton alun honeymoonvaihe, kun toisen seura tuntui niin elähdyttävältä ja kaikki oli ihan uutta ja lämmintä ja höttöistä. Kyllä se arki sieltä varmasti vielä naamalle löisi kuin hikinen ratsastushanska, viimeistään siinä kohtaa kun tulisi talvi ja mun pitäisi nousta kukonpieremän aikaan hakkaamaan pimeässä talikolla Daisyn kiveksi jäätynyttä paskaa irti tarhan pohjasta.

No, myötä- ja vastalaukassa, niin se vala kai kuului. Vai oliko se eri vala?

Maastossa oli rauhallista. Linnut sirkuttivat näin loppukesästä paljon maltillisemmin kuin kevään kiihkeiden soidinmenojen aikaan, mutta niiden liverrys täytti silti tyynen, lämpimän ilman. Mä ehdotin Daisylle, että ratsastetaan Liekkijärven rantaan ja se saisi vähän kastaa nättejä kavioitaan viileässä vedessä. Daisylle se sopi. Mä olisin voinut yhtä lailla ehdottaa sille aikamatkustusta tai valkosipulikebabin syömistä ja sille olisi sopinut, sellainen hevonen se oli.

Tamman käynti keinutti mua pitkin neulasten peittämää polkua ja sen pitkät häntäjouhet taisivat ruoskia enemmän mua kuin kärpäsiä, joihin ne oli alun perin tähdätty. Mä vedin sormia läpi vähän ratsuleikkauksestaan venähtäneestä, punaruskeasta kesäharjasta, ja hymyilin sitä pientä ja outoa mulla-on-hevonen -hymyä, joka oli viime päivinä ärsyttänyt niin monia ihmisiä.

Mä ehdotin Daisylle että laukattaisiin. Daisylle se sopi.